Hyvää marraskuuta ja vuoden synkintä aikaa. Tällöin on myös hyvä aika katsella elokuvia, kuten vaikkapa noireja, joihin tämän kuun elokuvasarja keskittyy. Heti alkuun pitää tunnustaa, etten ole kaikkein suurin film noir -asiantuntija. Osittain juuri tästä syystä ehdotankin, että lähdemme yhteiselle matkalle film noirin maailmaan. Englanninkielisillä elokuvafoorumeilla useat käyttäjät mainostavat viettävänsä marraskuussa noirvemberiä, eli noir-marraskuuta. Tarkoituksena on tällöin katsoa mahdollisimman paljon noireja. Itse ajattelin kokeilla haastetta ja olenkin koonnut hyllyyn paksun läjän filmejä, jotka riittävät todennäköisesti seuraavaksi viideksi marraskuuksi. Sofialla sitten katsotaan kuukauden aikana kolme film noir- elokuvaa, jotka kuuluvat genren terävimpään kärkeen.
Ohjelmistoon kuuluvat
- Gilda (1946)
- Auringonlaskun Katu (1950)
- Pahan kosketus (1958)
Film Noirilla eli mustalla elokuvalla on tarkoitettu toisen maailmansodan ja vuoden 1958 välillä ilmestyneitä mustavalkoisia rikoselokuvia. Näissä elokuvissa on yleensä pessimistinen tunnelma, moraalisesti harmaita sävyjä ja seksuaalisia motiiveja. Lisäksi ne lainaavat voimakkaasti saksalaisesta ekspressionismista, kuten Fritz Langin (M-Kaupunki etsii murhaajaa) elokuvista. Lang myöhemmin ohjasikin pääasiassa noireja Yhdysvalloissa. Muita lajityypin syntyyn vaikuttaneita emigrantteja olivat Josef Von Sternberg (Shanghain pikajuna), Billy Wilder (Nainen vailla omaatuntoa & Auringonlaskun katu) ja Jules Dassin (Rififi).
Andre Bazinin ja muiden ranskalaisten kriitikoiden havaintojen mukaan kyseessä oli vain yhdysvaltalainen genre, mutta sotien jälkeen noireja tehtiin jokaisessa maassa, josta löytyi merkittävää elokuvateollisuutta. Euroopassa Britit, Ranska ja Italia varsinkin tekivät noireja, usein vielä yhteistuotantona sillä dubbaus on yleinen käytäntö Etelä-Euroopassa. Myös Japanissa tehtiin noireja. Esimerkiksi Nikkatsu-studion 1950-luvun noirit ovat erityisen hyviä.
Noirin syntyyn vaikuttikin toinen maailmansota ratkaisevalla tavalla. Elokuvien levitys mantereiden välillä oli sodan vuoksi katkennut 1940 mennessä, jolloin eurooppalaisten vaikutukset tarinankerronnan puolelta jäivät vähäisemmäksi. Tällöin tarinoita otettiin esimerkiksi suosituista kioskikirjoista, joista parhaimmat päätyivät 1940 ja 1950-luvuilla valkokankaille. Visualinen tarinankerronta olikin eurooppalaista perua saksalaisesta ekspressionismin, jossa korostuivat kova valaistus, varjot ja tanskalaisten kuvakulmien käyttö jne.
Miksi sitten noirit loppuivat? Aika ajoi noirista ohi television tulon myötä, jolloin Hollywood keskittyi entisestään suuriin spektaakkeleihin. Lisäksi elokuvissa värikuvaus yleistyi 1950-luvulla, jolloin noir-tyylinen kuvaus ei ollut enää muodikasta. Lisäksi 1950-luvulla Yhdysvallat kokivat todella voimakasta talouskasvua ja noir-henkiset rikostarinat eivät tällaiseen optimismiin sopineet. 1950-luvulla B-elokuvat keskittyivät myös enemmän taustalla kuumottelevaan atomisotaan, kommunisteihin ja radioaktiivisiin hirviöihin.
