Kinosalonki Sofia

Kulttuuriyhdistys Bio Huvimylly ry on vuokrannut Sofian talon (Reiponkatu 35) Sofia Lybeckerin säätiöltä. Perustamme sen myötä vanhan ajan kinosalongin keskelle kaupunkia ihanaan miljööseen ja historiaa henkivään rakennukseen.

Kinosalonki on Bio Huvimyllyn ystävien, kiertävän kinon ja yhdistyksen yhteisöllinen tukikohta. Tapahtumasalin lisäksi taloon on rakenteilla kahvio/baari, elokuvajulistegalleria ja näyttelytila sekä yhdistyksen tuotteiden kauppa. Kinosalogista tulee myös tunnelmallinen paikka pienille kulttuuritapahtumille ja keikoille. Kesällä Sofian talon piha otetaan monipuolisesti käyttöön: luomme tapahtumia, ulkoilmanäytöksiä ja yhteisöpuutarhan. Kinosalongilla on tarkoitus viettää avajaisia kesäkuun alkupuolella.

Elokuvakasvatus on yhä lähellä sydäntämme. Kinosalonki Sofia tarjoaa tilat elokuvakerhoille ja -leireille, ja koululuokkien on mahdollista vierailla Sofialla kokemassa elokuvakulttuuria. Samalla raahelaiset lapset ja nuoret pääsevät huomattavasti nykyistä paremmin osallisiksi valtakunnallisista ja eurooppalaisista mediakasvatusprojekteista.

Salongilla on siis monta tärkeää tarkoitusta ja tehtävää. Keskeistä on, että se vakiinnuttaa ja laajentaa yhdistyksen toimintaa, elvyttää hiipunutta elokuvakulttuuria ja tuo elämää, elinvoimaa ja viihtyvyyttä Raaheen. Se on myös tukikohtamme, kun matkaamme kohti Bio Huvimyllyn seuraajaa, korttelikinoa, joka vastaa kaupallisen elokuvateatterin tarpeeseen.

Sofian talo ei valitettavasti ole esteetön, mutta katsomossa on pyörätuolipaikkoja. Jos tarvitset apua tiloihin pääsemiseksi ja siellä liikkumiseksi, ota yhteyttä: biohuvimyllynystavat@gmail.com tai 0442854443.